Siirry suoraan sisältöön

Tapio Karjalainen

Tapio on kuvannut yli 40 vuotta pääaiheinaan ihmiset ja luonto. Viime vuosina hän on keskittynyt ihmiskuvauksiin niin studiossa kuin miljöössäkin, juhlakuvauksiin, yrityskuvauksiin, sekä luontokuvaukseen eri puolilla maailmaa.

Tapion valokuvia on ollut esillä 80 kansainvälisessä näyttelyssä 35 eri maassa. Hän on myös saavuttanut 20 kansainvälistä palkintoa ja toiminut  valokuvauskilpailujen tuomarina Suomessa, Englannisssa, Ranskassa, Italiassa ja Serbiassa.  Hänelle on myönnetty vuonna 2013 Artist FIAP –arvonimi (Federation Internationale de lÁrt Photographique), vuonna 2014 EFIAP -arvonimi (Excellence FIAP) sekä vuonna 2015 EFIAP/b -arvonimi, joita Suomeen on myönnetty yhteensä 20 henkilölle (Excellence FIAP bronze).  Vuonna 2014 hänelle on myönnetty Suomen Kameraseurojen Liiton Mestarikuvaaja -arvonimi, vuonna 2015 Suurmestarikuvaaja -arvonimi ja vuonna 2016 Eminenssikuvaaja-arvonimi numero 11. Kaikkiaan Suomessa on 13 Eminenssikuvaaja-arvonimen saanutta henkilöä. Vihdin Kameraseurassa hän on saavuttanut vuoden kuvaajan arvon vuosina 2012, 2013, 2015 ja 2016.

Tapio on osallistunut  vuosien varrella lukuisiin henkilökuvauksen koulutuksiin ja työpajoihin ja suoritti Hyvinkään Taidekoulun valokuvauksen iltalinjan opinnot 2012 -2013.  Vuonna 2012 hänet valittiin yhtenä viidestä noin 700 kilpailuun osallistuneen joukosta kuuluisan muotokuvaajan Mark Gleghornin Dream Team –työpajaan Walesiin.

Paavo Hacklin

Paavo on tunnettu ja arvostettu vihtiläinen tapahtuma- ja muotokuvaaja.

Hän on ikuistanut tapahtumia ja muotokuvia Vihdissä jo yli 40 vuotta. Hän on toiminut myös vahvasti paikallislehtien kuvaajana.

Mittavasta työstään Vihdin kulttuurin ikuistamisesta hän on saanut useita tunnustuksia.

Kuvaveljet Oy


puh. 040 962 5002

kuvauspalvelut@kuvaveljet.fi
Studio
Ajurintie 13, 03100 Nummela